Mies täytti vuosia, ja neuloin hänelle lahjaksi pipon. Olen tehnyt aiemminkin miehelle vihreän pipon, mutta sosialisoin sen omaan käyttööni, joten uusi päähine oli paikallaan. Tarkoitukseni oli tehdä pipo Viikinkineuleet-kirjan ohjeella, samanlaisella palmikkomallilla kuin miehen paidassa, mutta langan (Garnstudion Alaska) tiheys olikin minun käsissäni ihan muuta kuin mitä vyötteessä luvattiin. Täytyi siis pikapikaa etsiä korvaava myssymalli. Syksyn IK:ssa oli sopivasti palmikkopipon ohje, jonka tiheys sopi käsialaani, joten tekaisin pipon sen avulla. Päälaella keikkuvan tupsun jätin kuitenkin pois, koska mies suosii hillitympää tyyliä. Ohjeessa minua miellytti erityisesti se, että palmikot lähtevät kauniisti resorin jatkeena. Alaska oli myös mukavaa neulottavaa, ja minullahan onkin sitä puoli kiloa jemmassa messutuliaisena.

1121680.jpg

Miehen synttärikortti oli tietysti pupuinen, Peter Rabbit -aiheinen 3D-kuva.

1121676.jpg