Salainen neuleystävä varoitteli jo perjantaina, että paketti on tulossa ja jotain pupujuttua siihen liittyi. Kuoresta loikkasikin esiin kaksi suloista Legs-pupua, ja toiset kaksi veikeää pupua kurkisteli itsetehdyssä kortissa. Lisäksi sain kuvia pupujen työvaiheista sekä kantaaottavia Ansaitset enemmän -tarroja. Kiitos, SNY, ihanasta paketista!

819738.jpg

SNY ehdotti, että jos toista pupua alkaa paleltaa, voin neuloa sillekin kaulaliinan. Vai haluaisikohan se esiintyä kravatissa? Katsotaan :). (Meloni on kuvausrekvisiittaa.)

819742.jpg

Olen itsekin tehnyt joskus Legs-pupusen, Piia Pupun. Se tuli mukaan hengaamaan uusien kavereiden kanssa.

819747.jpg

Netissä on kierrätetty Rockin' Girl Blogger -arvonimeä jo jonkin aikaa. Minä olen toistaiseksi siltä välttynyt, mutta Pelagian tuli kai sääli minua, sillä tunnustus napsahti viimein tännekin. Nimetäänpä siis lisää rokkaavia kädentaitajia, sillä muita blogeja en juuri luekaan.

820638.jpg

Julistan täten Rockin' Girl Bloggereiksi
Rouva Oranssin, joka tekee hienoja töitä, taistelee eteenpäin ja on kasvattanut uutta kädentaitajien sukupolvea,
Ultimecian, joka on taitava tekijä, tuore bloggaaja ja jolla on tavattoman kaunis bloginimi (ilmeisesti jokin pleikkarijuttu, joista olen autuaasti pihalla. Mutta hei, osaan sentään pelata Miinaharavaa), sekä
Möhönasun, monen tekniikan taitajan, jolla käy uskomaton mäihä blogiarvonnoissa.

Lisäksi jaan kaksi varjopalkintoa ja aiemmin RGB:n saaneille:
Kanervalle, jonka blogissa on kauniiden töiden lisäksi aina niin levollinen tunnelma, sekä
KirsiÄr:lle, jonka sarkasmi, verbaaliakrobatia sekä Tampereen patsaiden sukittaminen ovat vailla vertaa.