Minä, mies, neule ja bussillinen muita matkustajia vietimme muutaman päivän Pietarissa. Lähtö oli - kuten aina Venäjän-matkoilla - järisyttävän aikaisin, klo: 4 aamulla. Bussissakin uni tuli vasta monen tunnin päästä, mutta ainakin työn alla oleva neulepusero edistyi menomatkalla mukavasti. Matkamme oli kirkkopainotteinen ja tutustuimme nimen omaan sellaisiin kirkkoihin, joita ei turistioppaissa mainosteta.
Vierailimme mm. Kronstadtin saarella, joka pääsi vähän aikaan sitten uutisiinkin rettelöiden vuoksi. Niistä ei kuitenkaan enää näkynyt merkkejä. Kävimme Vladimirin Jumalanäidin ikonille pyhitetyssä kirkossa, joka oli kommunismin aikaan muutettu uimahalliksi ja nyttemmin palautettu kirkoksi.
Jumalanpalvelukset toimitetaan pienessä alakirkossa kellarikerroksessa.
Varsinainen kirkko on vielä remontissa, mutta työt näyttivät olevan hyvällä mallilla, ja useimmat kauniista ornamenteista oli jo maalattu.
Toisen päivän kirkkokohteet olivat surullisemmassa kunnossa. Kristuksen kasteen kirkko oli joutunut kommunismin aikaan varastotilaksi, ja siellä oli säilytetty jotain kosteaa ja pilaantuvaa, joten työtä kirkon kunnostamisessa on valtavasti. Onneksi sentään jotain oli tehty, ja suunnitelmia sekä intoa seurakunnan väellä kyllä oli, mutta aikaa ja rahaa pyhäkköön vielä uppoaa.
Lauantai-iltana osallistuimme vigiliapalvelukseen Moskovan rautatieaseman lähellä (siis edelleen ollaan kyllä Pietarissa) sijaitsevassa Feodorovin Jumalanäidin ikonille pyhitetyssä kirkossa. Tuo kirkko oli masentavimmassa kunnossa. Se oli muutettu meijeriksi neuvostovallan aikana, ja siellä oli edelleen kaakelit seinillä. Lämmitystä ei ollut, joten siellä oli tosi kylmää ja kosteaa. Mutta jälleen seurakuntailaisten into kirkon korjaamiseksi oli valtava. Varmaan ihan eri mielellä osallistuu seurakunnan toimintaan, kun voi tehdä jotain konkreettista.
Kauniisti kirjailtu kirkkoliina:
Sitten lopuksi pakollinen pläjäys karelianismia. Vaikka olenkin Karjalan menettämisestä sitä mieltä, että minkäs sille mahtaa, ja hyvä, ettei jouduttu Neukkulan alusmaaksi, niin kyllä entisellä Suomen alueella tulee ajatelleeksi, jos historia olisi sittenkin mennyt toisin. Tässä Terijoen rantoja:
Ja Viipurin toria:
Ja lopuksi vielä yksi tärkeä asia: langat ;). Pietarissa kävin miehen kanssa parissa paikassa, joissa piti olla lankakauppa, mutta eipä sellaista löytynyt. Mutta langatta en jäänyt, sillä Viipurin torilla oli myynnissä villa-sekoitelankaa kilon pussissa. Lankahamsteriudestani kertonee se, ettei minulle edes tullut mieleen kysyä, olisiko lankaa saanut ostaa pienemmässä erässä. Mutta hankin siis kilon pussin vihertävää lankaa kahdeksalla eurolla ja tunsin tehneeni hyvät kaupat. Minulla ei vielä olekaan vihreää kolmiohuivia, ja nyt ei ainakaan tarvitse miettiä, riittääkö lanka vielä yhteen mallikertaan, kun se riittää vaikka kahteen huiviin. Ostin myös minulle läheisen pyhän, autuaan Ksenia Pietarilaisen ikonin.
Vierailimme mm. Kronstadtin saarella, joka pääsi vähän aikaan sitten uutisiinkin rettelöiden vuoksi. Niistä ei kuitenkaan enää näkynyt merkkejä. Kävimme Vladimirin Jumalanäidin ikonille pyhitetyssä kirkossa, joka oli kommunismin aikaan muutettu uimahalliksi ja nyttemmin palautettu kirkoksi.
Jumalanpalvelukset toimitetaan pienessä alakirkossa kellarikerroksessa.
Varsinainen kirkko on vielä remontissa, mutta työt näyttivät olevan hyvällä mallilla, ja useimmat kauniista ornamenteista oli jo maalattu.
Toisen päivän kirkkokohteet olivat surullisemmassa kunnossa. Kristuksen kasteen kirkko oli joutunut kommunismin aikaan varastotilaksi, ja siellä oli säilytetty jotain kosteaa ja pilaantuvaa, joten työtä kirkon kunnostamisessa on valtavasti. Onneksi sentään jotain oli tehty, ja suunnitelmia sekä intoa seurakunnan väellä kyllä oli, mutta aikaa ja rahaa pyhäkköön vielä uppoaa.
Lauantai-iltana osallistuimme vigiliapalvelukseen Moskovan rautatieaseman lähellä (siis edelleen ollaan kyllä Pietarissa) sijaitsevassa Feodorovin Jumalanäidin ikonille pyhitetyssä kirkossa. Tuo kirkko oli masentavimmassa kunnossa. Se oli muutettu meijeriksi neuvostovallan aikana, ja siellä oli edelleen kaakelit seinillä. Lämmitystä ei ollut, joten siellä oli tosi kylmää ja kosteaa. Mutta jälleen seurakuntailaisten into kirkon korjaamiseksi oli valtava. Varmaan ihan eri mielellä osallistuu seurakunnan toimintaan, kun voi tehdä jotain konkreettista.
Kauniisti kirjailtu kirkkoliina:
Sitten lopuksi pakollinen pläjäys karelianismia. Vaikka olenkin Karjalan menettämisestä sitä mieltä, että minkäs sille mahtaa, ja hyvä, ettei jouduttu Neukkulan alusmaaksi, niin kyllä entisellä Suomen alueella tulee ajatelleeksi, jos historia olisi sittenkin mennyt toisin. Tässä Terijoen rantoja:
Ja Viipurin toria:
Ja lopuksi vielä yksi tärkeä asia: langat ;). Pietarissa kävin miehen kanssa parissa paikassa, joissa piti olla lankakauppa, mutta eipä sellaista löytynyt. Mutta langatta en jäänyt, sillä Viipurin torilla oli myynnissä villa-sekoitelankaa kilon pussissa. Lankahamsteriudestani kertonee se, ettei minulle edes tullut mieleen kysyä, olisiko lankaa saanut ostaa pienemmässä erässä. Mutta hankin siis kilon pussin vihertävää lankaa kahdeksalla eurolla ja tunsin tehneeni hyvät kaupat. Minulla ei vielä olekaan vihreää kolmiohuivia, ja nyt ei ainakaan tarvitse miettiä, riittääkö lanka vielä yhteen mallikertaan, kun se riittää vaikka kahteen huiviin. Ostin myös minulle läheisen pyhän, autuaan Ksenia Pietarilaisen ikonin.
Kommentit