Ystäväni selasi kerran Knitting on the Edge -kirjaa, ja tykästyi röyhelölaukkuun. Päätin neuloa hänelle sellaisen synttärilahjaksi. Lankana käytin Novitan Butterflyta ja neuloin laukun pyörönä eli toisin kuin ohjeessa. Kahvat on kierrätetty vanhasta laukusta. Maalasin ja lakkasin puuosan, koska se oli aika kulunut. Sävytin valkoista askartelumaalia keltaisella guassilla. Varmaan niin ei saisi tehdä, mutta kun kukaan ei ollut kieltämässä, niin minäpä tein. Ompelin laukkuun myös kangasvuorin.

597563.jpg

Pihatöiden yhteydessä löytyi maasta sukkapuikko. Olin varmaankin pudottanut sen viime kesänä ulkona neuloessani. Hyvin oli muovipintainen puikko talvehtinut, ei mitään vaurioita. Puikot selviävät näköjään arktisissakin olosuhteissa.