Eilen Euroviisujen semifinaalin aikana neuloin sammakkoa, joka melkein valmistuikin. Tänään sain sen viimeisteltyä, ja ihan hauska roikale siitä tuli, vaikka enemmän tuo minusta muistuttaa minivalasta kuin sammakkoa. Lanka on kaksinkertaista Nalle Coloria ja ohje toukokuun Suuresta Käsityölehdestä, eli vaihteeksi teen jotakin ihan uunituoreesta lehdestä. Tosin en aivan noudattanut ohjetta, sillä jätin selkään kirjailtavan pääkallon pois, koska kääpallo ei kuulu suosikkifiguureihini. Lisäksi ohjeen mukaan toisen käden ja toisen jalan olisi pitänyt olla toista lyhyempi. Ymmärrän toki, että epäsymmetrisyys on joissakin yhteyksissä hyvä tehokeino, mutta miksi eläinhahmosta pitäisi tehdä muotopuoli?

579628.jpg

Viisuja kommentoin sen verran, että tänä vuonna  useammat esiintyjät olivat muistaneet laittaa vaatteet päälle verrattuna viimekertaiseen alusvaate-esittelyyn. Lisäksi osasin veikata 10 finalistista seitsemän oikein, eivätkä kolme väärinveikattuakaan olleet yllätyksiä. Mitähän siitä voisi päätellä? Minulla on kai yleiseurooppalainen maku.