Taas on reissuttu. Miehen työ vei hänet Saksaan Heidelbergiin, ja kun minulla oli tilaisuus päästä mukaan, niin totta kai lähdin maailmaa katselemaan. Minulla on huono omatunto jo toisesta lentokoneella tehdystä matkasta kuukauden sisään, kun muuten yritän elää ympäristötietoisesti. Suomi on hieno maan, mutta auttamattoman syrjässä, joten lentäminen lienee usein realistisin matkustustapa.
Ennen Heidelbergiin menoa olimme kaksi päivää Kölnissä ihan lomailumielessä. Hotellihuoneen ikkunasta avautui tällainen vaatimaton näkymä:
Ennen Heidelbergiin menoa olimme kaksi päivää Kölnissä ihan lomailumielessä. Hotellihuoneen ikkunasta avautui tällainen vaatimaton näkymä:
Kaikki kuvat saa klikkaamalla isommiksi. Kölnin tuomiokirkko on niitä paikkoja, jotka olen halunnut nähdä siitä lähtien, kun olen siitä kuvan saksan kirjassa nähnyt. Rakennus oli oli saasteiden tummentama, mutta silti kaunis ja kiehtova monine yksityiskohtineen. Sisällä komeiden goottikaarien lisäksi silmää miellyttivät lukuisat lasimaalaukset.
Pyhän Andreaksen kirkon ovessa oli hieno kahva:
Heidelbergissa ohjelmaan kuului juhlatilaisuus, jonka jälkeen oli vuorossa kolmen tunnin ja usean ruokalajin päivälliset. En olekaan sellaisessa ruokailuhetkessä ennen ollut. Olihan se hienoa, mutta hiukan rasittavaa, kun piti jaksaa jutella vieraalla kielellä se kolme tuntia (ja tietysti syödä samalla sapuskat sivistyneesti), varsinkin kun juhlaväkeä oli pienessä tilassa kymmeniä ja meteli sen mukainen. Ehkä koulussa kieltenopetus on nykyään erilaista kuin ennen, mutta ei ainakaan minun aikanani lukion kuunteluharjoituksissa saanut valmiuksia pöytäkeskusteluun meluisassa tilassa aihetta ja kieltäkin vähän väliä vaihtaen.
Matkan aikana eteen tuli vielä toisetkin kolmen tunnin & neljän ruokalajin päovälliset, eikä ruuasta ollut muutenkaan pula. Kaikki oli hyvää, mutta parsakiintiöni tuli täyteen. Heidelberg on nimittäin parsaalueen keskellä, ja koska nyt oli parsa-aikakin, ko. kasvista oli tarjolla muodossa jos toisessa. Joka päivä. Kahdesti päivässä. Jälkiruuaksi oli melkein aina jätskiä, mitä vastaan minulla ei ollut mitään sanomista.
Heidelberg on vanha, historiallinen kaupunki. Sen nähtävyyksiin - kuten monen Keski-Euroopan kaupungin - kuuluu linna. Linnavuorelle on monta rappusta, mutta sieltä avautuma näkymä kaupunkiin ja Neckar-joelle on kiipeämisen arvoinen.
Vanhakaupunki on kiehtova kapeine kujineen ja mukulakivikatuineen (vaikka viimeksi mainitun käveleminen korkokengillä aikamoinen koettelemus olikin). Talot ovat värikkäitä ja koristeellisia.
Majapaikkamme sijaitsi vanhankaupungin reunamilla kauniissa talossa:
Ohjelmaan kuului yhtenä päivänä retki Heidelbergin lähellä sijaitsevaan Schwetzingenin linnaan, joka toimi erään ylimyssuvun kesäpaikkana. Linnan puutarhalla on kokoa 72 hehtaaria, ja siihen mahtuukin monenlaista viritystä, erikoisimpana kenties moskeija, jota ei rakennettu uskonnon harjoittamista varten, vaan ihan vain valistusajan mielenkiinnosta muita kulttuureja kohtaan. Puutarhassa oli mielenkiintoisia sopukoita ja labyrinttejä, ja siellä voisi varmasti viihtyä vaikka koko päivän.
Entäs sitten lankaostokset? Niitä tuli tehtyä "vähän", tarkemmin sanottuna 2,6 kg. Krhm. Lähinnä matkalaukkuun päätyi tulevia sukkia, mutta joukkoon mahtui puseroa ja huiviakin. Kirjoittelen eri postauksen lankakaupoista lähipäivinä.
Matkan aikana eteen tuli vielä toisetkin kolmen tunnin & neljän ruokalajin päovälliset, eikä ruuasta ollut muutenkaan pula. Kaikki oli hyvää, mutta parsakiintiöni tuli täyteen. Heidelberg on nimittäin parsaalueen keskellä, ja koska nyt oli parsa-aikakin, ko. kasvista oli tarjolla muodossa jos toisessa. Joka päivä. Kahdesti päivässä. Jälkiruuaksi oli melkein aina jätskiä, mitä vastaan minulla ei ollut mitään sanomista.
Heidelberg on vanha, historiallinen kaupunki. Sen nähtävyyksiin - kuten monen Keski-Euroopan kaupungin - kuuluu linna. Linnavuorelle on monta rappusta, mutta sieltä avautuma näkymä kaupunkiin ja Neckar-joelle on kiipeämisen arvoinen.
Vanhakaupunki on kiehtova kapeine kujineen ja mukulakivikatuineen (vaikka viimeksi mainitun käveleminen korkokengillä aikamoinen koettelemus olikin). Talot ovat värikkäitä ja koristeellisia.
Majapaikkamme sijaitsi vanhankaupungin reunamilla kauniissa talossa:
Ohjelmaan kuului yhtenä päivänä retki Heidelbergin lähellä sijaitsevaan Schwetzingenin linnaan, joka toimi erään ylimyssuvun kesäpaikkana. Linnan puutarhalla on kokoa 72 hehtaaria, ja siihen mahtuukin monenlaista viritystä, erikoisimpana kenties moskeija, jota ei rakennettu uskonnon harjoittamista varten, vaan ihan vain valistusajan mielenkiinnosta muita kulttuureja kohtaan. Puutarhassa oli mielenkiintoisia sopukoita ja labyrinttejä, ja siellä voisi varmasti viihtyä vaikka koko päivän.
Entäs sitten lankaostokset? Niitä tuli tehtyä "vähän", tarkemmin sanottuna 2,6 kg. Krhm. Lähinnä matkalaukkuun päätyi tulevia sukkia, mutta joukkoon mahtui puseroa ja huiviakin. Kirjoittelen eri postauksen lankakaupoista lähipäivinä.
Kommentit