Lupasin hyvitellä överiksi mennyttä lankaostosreissua Petroskoihin menevillä pikkusukilla. Niitä syntyi tällä erää neljä paria, lankoina Nalle, Maija sekä tuntematon vaaleansininen villasekoite. Kristelin laatima ohje oli hyvä ja selkeä, vaikka jouduinkin soveltamaan sitä, sillä en saanut tiheyttä tarpeeksi tiukaksienkä suostunut 2,5 mm pienemmillä puikoilla neulomaan. Minähän en ole juuri sukkia neulonut, mutta noita tehdessäni alkoi yhtäkkiä kiinnostaa erilaiset kantapäät. Vielä ei ole vaarana, että minusta tulee sukkahöperö, mutta kesäinen palkintolanka kovasti haluaisi muotoutua sukkasiksi.

1154742.jpg

Kesällähän kävi niin, että juuri neulomani hame lähti Helsinkiin törsästelemään ja raahasi mukanaan aikamoisen lanka-armeijan. Viimeksi esittelemäni harmaa hamonen näyttää ilmentävän samoja taipumuksia. Tosin se pysyi lankakaupassa maltillisena - vain 250 g - mutta ne olivatkin luksuslankoja: uusinta uutta eli maitolankaa ja kukkaista Fleuria. Sen sijaan askartelukaupassa hame pääsi vauhtiin ja hankki melkoisen kasan materiaalia. Lisäksi hameen käyttäjä sai ystävältä muutaman käsityölehden.

1153355.jpg

Minua on myös lahjottu langalla. Neuletapaamisen pikkujouluissa minulla oli ilo päästä KirsiÄrrän lahjomaksi. Korttia koristi itsepiirretty pupu!

1153352.jpg

1153348.jpg