Tätä hametta on tikutettu kauan ja hartaasti. Helman laskoksiin katsoin ohjeen Nicky Epsteinin Knitting on the Edgestä. Sen mukaan mallikerran koko on alussa 7 s ja lopussa 5 s, ja laskin silmukkamäärän sen mukaan. Ohjeessa oli kuitenkin virhe, sillä mallikerran lopussa silmukoita oli enää neljä. Kun mallikertoja oli 46 kappaletta, niin voitte rätnätä, millainen hävikki silmukkamäärään tuli. Ehdin neuloa laskosten jälkeen sileääkin hyvän tovin, ennen kuin totuus paljastui. Purkuun meni siis koko roska, ja into työtä kohtaan oli alalukemissa. Viimein sisuunnuin saamaan hameen valmiiksi. Lanka on viimetalvista Nalle Coloria ja värityksensä puolesta oivallinen saunanlämmitys- ja takansytyshameeseen: nokitahrat eivät näy (ennen kuin istuu vaalealle sohvalle).

1141325.jpg

Nyt voittekin lopettaa lukemisen ja siirtyä seuraavaan blogiin. Täällä ei enää ole mitään nähtävää. Sitä paitsi seuraava kuva on varsin järkyttävää aineistoa.

1141330.jpg

No niin, krhm. Näin pääsi käymään. Mies jallitti minut mukaan kyläilyreissulle Pohjanmaalle sillä verukkeella, että käydään samalla Tapion kaupassa. Aluksi näytti siltä, että selviän matillisilla ostoksilla, mutta sitten löysin ostoskorista kilon Tennesseetä, joten siiä sitä taas oltiin. Vaasassa vielä askel vei paikalliseen lankakauppaan,jossa myytiin Maijaa 1,50 e/kerä. Puoli kiloahan sitä vaihtoi maisemaa, ja olisi kyllä tehnyt mieli enemmänkin.

Katumusharjoituksena neulon mutamat hyväntekeväisyyssukat.